![]() |
MTV3:n Maajussille morsian -ohjelmassa Jannen luokse kaveriviikonloppua viettämään lähtenyt maajussitar-Emmi tuohtui miehen ailahtelevasta luonteesta.
Janne myöntää vihdoin, että olisi pitänyt alusta lähtien keskittää kiikarit Emmiin ja unohtaa muut naiset.
Emmi lähti viettämään viikonloppua Jannen luokse kaveripohjalta, sillä Emmi ei halunnut sotkea Jannen seurustelua Mervin kanssa. Yhdessä vietetyn kaveriviikonlopun päätteeksi Emmi lataa suoraan, että Jannen tulisi kasvaa aikuiseksi ja unohtaa naurettavat leikit.
– Minun ajatusmaailmani Jannea kohtaan tyssäsi, kun hän alkoi seurustella. Lähdin kuitenkin Jannen luokse kaverivisiitille, sillä tulemme todella hyvin toimeen keskenämme, kavereina, Emmi kertoo ohjelman sivuilla.
Miehellä oli kuitenkin yritystä pelissä, ja hän ilmoitti kesken vierailun, että on jättänyt seurustelukumppaninsa Mervin. Jannen ailahtelevat päätökset ärsyttävät Emmiä.
– Vaikka Janne on joutunut kokemaan elämässä valtavan paljon ja hänellä on ollut todella paljon haasteita, hänen täytyy kasvaa ensin aikuiseksi, Emmi sanoo topakkana ja lisää, ettei suunnittele tulevaisuutta miehen kanssa.
Lue lisää Emmin parinhakusuunnitelmista Maajussille morsian -sivuilta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta