![]() |
X Factorissa kilpaileva Leena Tirronen kertoo löytäneensä taistelutahtona: Enää ei pidätellä mitään.
Kolmannessa livekonsertissa Leenan kanssa pudotusuhan alle joutui Christian Palin. Laulajatar säästyi ja rokkimies lähetettiin kotiin, mutta tilanne pyörii edelleen Leenan mielessä. Naisen mukaan pudotusuhasta oli kuitenkin jotain hyötyä.
– Pudotuksessa käyminen avasi silmät. Tajusin, että joka kerta on annettava kaikkensa. Sen myötä tuli lisää myös taistelutahtoa. Haluan näyttää niin itselleni kuin tuomareillekin, Leena toteaa.
Tulevana sunnuntaina Leena heittää glitterit nurkkaan ja tunnelmoi lavalla maineikkaan brittiläisen rockbändin tunnetun kappaleen tahtiin.
– Kyseessä on yksi lempparibändeistäni ja biisi on aivan mahtava. Sitä on tullut kuunneltua nuoruudessa aika paljon, Leena vihjaa salaperäisenä.
Lue koko juttu MTV3.fin X Factor -sivustolta.
Minkä biisin tahtiin Leena tunnelmoi sunnuntaina? Se selviää Xtra Factorissa Subilla perjantaina 16. huhtikuuta 2010 kello 21.00!
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta