![]() |
Subin Big Brotherin kuudennelle tuotantokaudelle on etsitty ympäri Suomea uusia asukkaita. Tuotantotiimi on haastatellut maaliskuussa hakijoita Helsingissä, Turussa, Lappeenrannassa, Jyväskylässä, Tampereella, Oulussa ja Rovaniemellä. Ensimmäistä kertaa tiimi pysähtyi myös Kuopiossa.
– Savolaiset yllättivät positiivisesti! Kaiken kaikkiaan hakijamäärissä on hieman kasvua viime vuoteen verrattuna, ja casting-tilaisuuksissa on nähty todella hauskoja persoonia, kertoo tuottaja Mikko Räisänen.
Räisänen kannustaa erityisesti kolmenkymppisiä hakemaan rohkeasti taloon huomisessa Helsingin tilaisuudessa.
Asukashakukiertue päättyy huomenna lauantaina 10.4. Helsinkiin (Amarillo, Mikonkatu 9), jossa asukkaita haastatellaan klo 9.00 alkaen. Casting-tilaisuuteen on tulossa viime kaudelta tuttuja asukkaita, kuten voittaja Aso, toiseksi tullut Kätlin, sekä Saranna ja Toni.
Big Brother nähdään Subilla jälleen ensi syksynä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta