![]() |
Juontaja Janne Kataja myi ystävälleen Veera Kannistolle omakotitalon Riihimäeltä, josta löydettiin myöhemmin hometta.
Janne ja Veera kertovat Iltalehdessä saaneensa tietää ensimmäisen arvion tulevan remontin kustannuksista.
– Se oli hurjaa kuultavaa: talon korjaus tulee kahden rakennusarkkitehdin mukaan maksamaan noin 100 000 euroa, Janne sanoo lehdessä.
Todennäköisesti remonttilasku tulee maksettavaksi kauppahinnan alennuksen tai kauppapurun kautta Jannelle tai talon edelliselle omistajalle, jolta juontaja osti talon reilut kaksi vuotta sitten. Erityisluokanopettajana työskentelevä Veera ehti asua puutalossa vain puolitoista kuukautta, ja nyt talo on asuinkelvoton.
– Useat asiantuntijat ovat kertoneet meille, että kosteusvahinko on syntynyt jo 80-luvulla tehdyn ja puutteellisesti tarkastetun perusparannusremontin yhteydessä, Janne ja Veera toteavat.
Janne sanoo, että jos asiasta joudutaan käräjöimään ja hänet todetaan korvausvelvolliseksi, edessä olisi taloudellinen katastrofi.
– Joutuisin todennäköisesti myymään perheeni nykyisen kodin olisi kyseessä sitten kauppahinnanalennus tai kaupanpurku.
(MTV3)
Anna palautetta