![]() |
Maajussi-Tean heilan Jukan mieltä painoi kysymys, jonka hän esitti naiselle heidän yhteisillä treffeillään. Mies halusi tietää, ovatko Tea ja Arto tavanneet toisensa ennen Vanajanlinnan ensimmäisiä treffejä.
Jukka sai vihdoin kahdenkeskistä aikaa maajussittaren kanssa ja mies päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen. Hän halusi rehellisen vastauksen mieltään askarruttaneeseen kysymykseen. Ovatko Tea ja Arto tavanneet ennen muita heilaehdokkaita?
– Me olemme soitelleet, mutta emme ole tavanneet, Tea sanoi Jukalle ilme värähtämättä.
Myöhemmin nainen on kuitenkin myöntänyt, että he tapasivat Arton kanssa ennen Vanajanlinnan ensimmäistä tapaamista. Kiusallinen kysymys tuli maajussittarelle niin yllättäen, ettei hän tiennyt, kuinka muutoin siihen vastata.
– En halunnut sanoa sitä kenellekään, mutta kyllä kaikki osaa varmasti päätellä, että tapasimme Arton kanssa jo aiemmin. Ei kukaan ole niin tuttavallinen ensimmäisellä tapaamisella kuin me olimme, Tea analysoi.
Mikä jäi painamaan Tean mieltä?
MAAJUSSILLE MORSIAN MTV3-kanavalla perjantaisin kello 20.00
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta