Mainos

BB-Lotasta radiotoimittaja – mikä BB-Samposta tulee isona?

18.03.2010 13:13
BB-Rekry 2010 -tilaisuudessa olivat myös Lotta ja Sampo. (Kuva: Hanne Kautto/MTV3

Big Brotherista tutuksi tulleet Lotta ja Sampo kertoivat tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Helsingin Amarillossa käynnistyi torstaina 18.maaliskuuta Big Brother 2010 -rekrykiertue. Paikan päällä oli myös viime vuodelta tuttuja BB-kasvoja. Big Brother 2009 -ohjelmaan osallistuneet Lotta ja Sampo kertoivat MTV3.fin Viihdeuutisille tuntemuksiaan BB-julkisuuden jälkeen.

– Lähtisin varmaan uudestaan taloon. Se, mitä siellä koki ja uudet ystävät, kokemus oli sen arvoinen, Lotta totesi.

– Minäkin lähtisin. En kadu, että lähdin vuosi sitten tähän ruljanssiin mukaan. Talossa oli törkeen kivaa ja kaikki tämä, mitä sen jälkeen on kokenut, Sampo jatkaa.

Tällä hetkellä Lotta pitää välivuotta ja Sampo työskentelee. Molempien on kuitenkin tarkoitus jatkaa opiskeluja ensi syksynä. Lotta aikoo hakea media-alalle.

– Haen ammattikorkeakouluun opiskelemaan medianomiksi televisio- ja radiolinjalle. Jos en sinne pääse, niin haen myös Laajasalon Opistoon radiotoimittajalinjalle. Haluan radiotoimittajaksi, Lotta kertoo.

Sampo puolestaan haki Big Brother -talon takia lykkäystä opiskeluihinsa, mutta aikoo nyt syksyllä mennä yliopistoon lukemaan kauppatieteitä.

– En kyllä yhtään tiedä mitä musta tulee isona, Sampo naurahtaa.

Haluatko mukaan Big Brother 2010 -ohjelmaan? Lue lisää täältä.

(MTV3–HANNE KAUTTO)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos