Mainos

Suurin pudottaja -kilpailija kertoo tavoitepainonsa

16.03.2010 14:25
Ina Jantunen tuli toiseksi Suurin pudottaja -finaalissa. (Kuva: MTV Oy)

Suurin pudottaja -kilpailussa toiseksi tullut espoolainen Ina Jantunen onnistui pudottamaan painostaan 41 kiloa.

Ina kertoo Viihdeuutisille, että nyt kilpailun ja finaalin jälkeen tahti laihduttamisessa on selkeästi rauhallisempi.

– Tavoitepainoni on 65 kiloa. Nyt pyrin pudottamaan painoa kilon verran kuukaudessa. Se on ihanteellinen tahti minulle. Kroppa on ollut viimeiset puoli vuotta varsin kovilla.

Parturi-kampaajana työskennellyt Ina vaihtoi jopa työpaikkaansa, jotta treenaamiselle ja laihduttamiselle jäisi enemmän aikaa.

– Kilpailun jälkeen menin töihin kaupanalalle osa-aikaiseksi myyjäksi, koska halusin panostaa täysillä Suurin pudottaja -kilpailun finaaliin.

Hoikistunut ulkomuoto on Inan mukaan herättänyt kiinnostusta myös vastakkaisessa sukupuolessa.

– Kyllä miesten katseet kääntyvät aiempaa enemmän, kun näyttää hyvältä. Tosin sinkkuna olen edelleen, ei tässä ole paljon ehtinyt miestä etsimään.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos