![]() |
MTV3:n Maajussille morsian -ohjelman Tean heilaehdokas Jukka sai kuulla ikäviä uutisia, kun Tea kertoi yhteisen illanvieton merkeissä, että tunteet ovat suuremmat Artoa kohtaan.
Pettynyt Jukka ei kuitenkaan lannistunut uutisista, vaan päätti viettää mukavan kaveriviikon maajussittaren kotiseudulla.
Tea ja Jukka keskustelivat illan hämärtyessä valloillaan olevasta tilanteesta. Nainen kertoi suoraan, että on ihastunut Artoon ja he ovat pariskunta.
– Ei siihen voi kolmatta pyörää sovittaa, jos kaksi ihmistä ovat ihastuneita toisiinsa. Ei tämä kuitenkaan tunnu ylitsepääsemättömältä asialta, Jukka miettii.
Ystävät yrittivät jo alussa toppuutella miehen tunteita, ettei pettymys ole liian suuri, jos ei tule valituksi. Silti mies kertoo päästäneensä tunteensa liian pitkälle.
Lue ohjelman sivuilta, millä keinoilla Jukka aikoo hurmata Tean.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta