Mainos

BB-kaunotar luopui rintaleikkaushaaveista

09.03.2010 21:27
BB Minna. (kuva: MTV3)

Big Brotherissa kaudella 2008 kilpaillut Minna Sara ei aio kiirehtiä rintaleikkauksensa kanssa.

Kaksi rintaleikkausta läpikäynyt Minna haaveili joulukuussa 2009 menevänsä vielä kerran rintaleikkaukseen korjaamaan edellisen leikkauksensa rumia jälkiä.

Muutaman kuukauden mietintäajan jälkeen tuore rouva on kuitenkin luopunut rintaleikkaushaaveista.

– En mä nyt aio tehdä näille mitään. Menen sitten korjauttamaan nämä, kun olen saanut lapset ja imettänyt, Minna kertoo Viihdeuutisille.

Minna sadatteli aiemmin, kuinka naisen liian ylhäällä olevat nännit vaikuttavat jo pukeutumiseen.

– Nännit tulevat yli rintaliivien kuppien, joten se on aivan kamalan näköistä. En mä voi pitää edes mitään liian avoimia paitojakaan. Nämä mun rinnat ovat todella törkeän näköiset, nainen manasi joulukuussa.

Julkisuudesta taukoa pitänyt Minna on ladannut intonsa viime aikoina tanssimiseen.

– Olen innostunut tosi paljon tanssimisesta. Aion mennä nyt jopa tanssikursseille, jotta opin mahdollisimman paljon tanssia. Minna kertoo innostuneena.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos