Mainos

Uuden rakkauden löytäneellä Satu Silvolla monipuolista yritystoimintaa

05.03.2010 12:05
Satu Silvo (Kuva: Mikko Stig/lehtikuva)

Näyttelijä Satu Silvo omistaa muun muassa kasvisravintolaa Helsingissä.

Silvo omistaa Helsingin Hakaniemessä sijaitsevan kasvisravintola Silvopleen. Ravintolatoimintaa Silvo harjoittaa Satumainen ravinto Oy:n kautta. Viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan yhtiön liikevaihto oli yli 700 000 euroa, josta voittoa veroja jälkeen jäi reilut 33 000 euroa.

Silvoplee-toiminimen kautta Silvo pyörittää muun muassa freelance-näyttelijän töitään sekä harjoittaa erilaisten luonnontuotteiden jälleenmyyntiä ja konsultointia. Vuonna 1996 perustetulle toiminimelle ei löydy tilinpäätöstietoja kaupparekisteristä.

Satulinna-kartano sijaitsee Hirvensalmella. (Kuva: Seppo Nykänen/Lehtikuva)

Silvo on mukana myös Kiinteistö Oy Yrttitarhan toiminnassa. Kyseinen yhtiö omistaa Hirvensalmella sijaitsevan Satulinna-kartanon. Viime vuoden marraskuussa uutisoitiin, että Itä-Suomen hovioikeus piti voimassa Kuopion käräjäoikeuden päätöksen, jolla näyttelijä Satu Silvo, hänen liikekumppaninsa sekä Kiinteistö Oy Yrttitarha tuomittiin maksamaan noin 54 000 euroa vanhaa velkaa yksityishenkilölle.

Lisäksi hävinnyt osapuoli tuomittiin maksamaan kantajan oikeudenkäyntikuluja yhteensä yli 22 000 euroa.

Velka on peräisin vuodelta 2002, jolloin Yrttitarha Oy perustettiin. Riitajutussa kantajana ollut mies maksoi Yrttitarhan perustajien puolesta kartanon entiselle omistajalle vajaan 43 000 euron käsirahan kiinteistökaupassa sekä lainasi yhtiölle 11 000 euroa. Myös hovioikeus totesi käräjäoikeuden tapaan, ettei velka ollut vanhentunut.

Asianajaja Juha Rantasila ja näyttelijä Satu Silvo erosivat vuonna 2009. (Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva)

Nykyään yhtiön pääosakas on Silvon ex-kihlattu Juha Rantasila, Silvo omistaa yhtiöstä vajaan kymmenesosan. Satulinnan tilat ja liiketoiminta vuokrattiin muutama vuosi sitten NEXT Hotels & Restaurant -ketjulle.

Yrttitarhan tuotot vuonna 2007 olivat noin 50 000 euroa, mutta tappiota yhtiö teki 71 000 euroa. Toinen Satulinnaan linkittyvä firma on Elämän Voiman Lähde Oy, joka harjoitti Satulinnassa ravintola- ja majoitustoimintaa. Vuokrattuaan liiketoiminnan eteenpäin yhtiöllä ei ollut liikevaihtoa vuonna 2008. Liiketoiminnan vuokrauksella yhtiö teki kuitenkin voittoa 181 000 euroa.

Satu Silvo myöntää seurustelun Reidar Palmgrenin kanssa. (Kuvat: Lehtikuva)

Silvo on mukana myös Hirvensalmella toimivassa asunto-osakeyhtiössä. Suositun näyttelijän tulot vuonna 2008 olivat 79 375 euroa, pääomatuloja hän sai 910 euroa.

Silvo nousi torstaina otsikoihin, kun paljastui hänen seurustelevan näyttelijä-kirjailija Reidar Palmgrenin kanssa.

– Ei kai tuota halua kieltääkään. Eihän kahden ihmisen välistä rakkautta halua kieltää, enempää en asiaa kuitenkaan halua kommentoida, koska tämä on meidän kahden välinen asia, Silvo totesi Viihdeuutisille.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos