Mainos

Maajussille morsian: Mustasukkaisuus kiristää välejä

05.03.2010 17:12
Maajussille morsian -ohjelmassa kolmiodraamaa. Kuva: MTV Oy.

MTV3:n Maajussille morsian -ohjelmassa maatilaviikko Tean luona alkaa tiukassa kilpailutilanteessa. Molemmat Tean kumppaniehdokkaat myöntävät avoimesti olevansa ihastuneita.

Jo ensimmäisten pikatreffien jälleen Tea päätti, että tilalle hänen kanssaan lähtee Arto.

– Arto on noussut miehistä päällimmäisenä mieleen, sillä hän on tunteellinen, avoin ja aito ihminen, ihastunut Tea kertoi treffien jälkeen.

Tunne oli molemminpuolinen, sillä Tea ja Arto vaihtoivat suudelman jo ensimmäisessä tapaamisessa.

Kilpakosijaksi Tea valitsi Jukan, jolla on myös lämpimiä tunteita Teaa kohtaan.

– Tunteeni ovat kovat ja olen hyvin ihastunut häneen. Minulla on Artoa enemmän elämänkokemusta ja uskon sen olevan vahvuuteni, Jukka kertoo.

Tean tilalla maajussitaren sydämestä taistelee kaksi ihastunutta miestä. Arto haluaisi jo pikkuhiljaa olla kahdestaan Tean kanssa.

– Tietenkin olen mustasukkainen Teasta. Jukka on todella mukava mies, eikä tämä ole mikään kilpailu. Tea tekee sydämellään omat valintansa, Arto tuumailee ennen maatilaviikkoa.

– Olen todella tunteellinen mies, ja se voi olla myös heikkouteni. Katsotaan, kuinka pääni kestää maatilalla, kun siellä on myös toinen mies tavoittelemassa Tean sydäntä, Arto miettii tulevaa maatilaviikkoa.

Miten yhteiselo tilalla lähtee sujumaan? Katso MAAJUSSILLE MORSIAN MTV3-kanavalta perjantaina 5.3. kello 20.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos