Mainos

Suomalaisnäyttelijälle kaksi suurta roolia Ruotsissa

03.03.2010 12:54
Näyttelijä Maria Sid on julkkis myös Ruotsissa. (Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva)

Näyttelijä Maria Sid löi itsensä läpi Ruotsissa SVT:n Elämää Fagervikissä -sarjan myötä.

Hyväntuulinen Maria vastaa puheluun Tukholmassa, missä hän on kuvaamassa Ruotsissa ensi jouluna nähtävää joulukalenteria Hotelle Gyllene knorren. Ohjelma perustuu Johan Unengen ja Måns Garthonin suosittuihin nuorten kirjoihin.

– Kyseessä on huomattavasti isompi formaatti kuin Suomessa. Sarja filmatisoidaan kirjasarjan pohjalta. Sarja kertoo perheestä, joka perustaa hotellin, minä näyttelen perheen suomalaista äitihahmoa Ritva Rantasta. Sarjassa nähdään myös paljon suomalaiskliseitä joulusta, Maria kertoo Viihdeuutisille.

Kuvaukset pitävät Marian pitkiä aikoja Ruotsissa.

– Samasta aiheesta kuvataan myös pitkä elokuva, joten olen kuvauksissa tämän kevään ja sitten myös syksyllä. Tämä on arvostettu työ ja olen iloinen saadessani tehdä tämän.

Joulukalenteri nähdään Ruotissa SVT-kanavalla. Kanava on sama, jossa Maria teki läpimurtoroolinsa Elämää Fagervikissä -sarjassa.

Maria on esiintynyt Suomessa muun muassa Karjalan kunnailla -tv-sarjassa.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos