Mainos

Suurin pudottaja -ohjelmasta tippunut Katarina: Kevyt juopottelu ei vaikuttanut

16.02.2010 21:16
Katarina putosi Suurin pudottaja -ohjelmasta.

Seitsemännen Suurin pudottaja -viikon jälkeen ohjelmasta joutui poistumaan Katarina.

Katarina joutui lähtemään, kun miehet saivat tiputettua uuden treenin ansiosta hurjat lukemat. Naiselta lähteneet kolme kiloa eivät riittäneet jatkoon. Tytöt voittivat kuitenkin viikkokilpailun ja palkinnoksi he saivat illallisen ravintolassa. Katarina otti illasta kaiken irti ja intoutui maistelemaan drinkkejä, mutta Katarina ei usko kevyen juopottelun vaikuttaneen viikkoonsa.

– Join kolme drinkkiä ja olin pienessä huppelissa, mutta mitään kommelluksia ei sattunut. Seuraavana päivänä treenasin taas kovasti, Katarina myöntää avoimesti.

Pudotusviivan alle jäänyt Katarina kertoi kilpatovereilleen heti punnituksen jälkeen, että haluaa antaa Kaisulle mahdollisuuden jatkaa kilpailussa. Pudonnut itse alkaa lähestyä tavoitepainoaan ja 20 kilon tiputus jäi vain yhden kilon päähän.

– Olisi ollut kiva saada se 20 kiloa rikki, mutta olen todella onnellinen, että painoni on pudonnut alle sadan kilon, Katarina kertoo.

Lue koko juttu MTV3.fin Suurin pudottaja -sivustolta.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos