![]() |
Niko Saarinen raivostui miespuoliselle kunnallispoliitikolle ja väittää, että suhde tähän on tuulesta temmattu juttu.
Big Brotherista tuttu Niko Saarinen suuttui erään pienehkön paikkakunnan kunnallispoliitikolle, joka Nikon mukaan on levittänyt perättömiä väitteitä suhteesta, jota ei ollut olemassakaan. Nikon mukaan kyseinen poliitikko on kertonut olleensa suhteessa, mutta jättäneensä Nikon kuin nallin kalliolle.
– Hän on väittänyt, että meillä olisi ollut seksisuhde. En ole edes nähnyt koskaan kyseistä henkilöä, vaikka olenkin keskustellut hänen kanssaan netissä. Hän on myöntänyt luulleensa, että meillä on suhde välillämme. Keskustelimme netissä hänen kanssaan vakavasti aiheesta, Niko kertoo Viihdeuutisille.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta