![]() |
MTV3:n chat-juontajana tutuksi tullut Iida Ketola koki pelonsekaisia hetkiä, kun postiluukusta tipahti lehtileikkeistä liimattu kirje.
Big Brotherissakin pikavisiitin tehnyt kaunotar on saanut ihailjoita ympäri Suomen. Eräs ihailijoista päätti lähestyä Iidaa perinteisellä, mutta sitäkin pelottavammalla tavalla.
– Posti toi mulle juuri sellaisen pelottavan kirjeen, joita on aina kaikissa kauhuleffoissa. Mun nimi oli liimattu kirjekuoren päälle lehdestä leikatuilla kirjaimilla, Iida kertoo Viihdeuutisille.
Muutaman sydämentykytyksen jälkeen Iida uskaltautui avaamaan kirjeen. Kirjeen sisältö oli myös tehty leikkaa–liimaa-periaatteella.
– Luulin aluksi, että siellä on joku tappouhkaus. Kirje oli kuitenkin vain yhteydenotto pohjoissavolaiselta 49-vuotiaalta mieheltä, joka ilmoitti haluavansa tutustua muhun paremmin. Kirjeessä oli puhelinnumerot ja kaikki, Iida kertoo kirjeen sisällöstä.
Pelästynyt Iida tarkisti numeron paikkaansa pitävyyden ja liittymä oli kirjeessä mainitun henkilön nimellä oleva.
– En aio tietenkään ottaa yhteyttä häneen. Harkitsen vielä, vienkö asian poliisin tutkintaan. Eihän siinä kirjeessä ollut kuitenkaan mitään pahaa, vaikka se olikin tehty omituisesti, Iida sanoo.
(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta