![]() |
Syksyllä 2009 Diili-ohjelman voitti Antti Seppinen. Hän on aloittanut myyntijohtajan työn Hjallis Harkimon leivissä ja rakennustyöt Siiponrannassa ovat käynnistyneet. Seuraavaksi Hjallis aikoo rakennuttaa Hankoon asuin- ja liikehuoneistoja kolmeen eri kohteeseen. Nyt avoinna on Hangon projektin toimitusjohtajan paikka. Olisiko sinusta siihen?
Harkimo hakee Hankoon toimitusjohtajaa, jonka keskeisiin tehtäviin kuuluu Hangon hankkeen päivittäisjohtaminen ja myynti- sekä markkinointitoimien johtaminen.
– Tämä on laajuudeltaan samankokoinen projekti kuin Sipoonranta, mutta monitoimisuudeltaan isompi. Toimitusjohtajan rooli on suuri, hän organisoi, vastaa myynnistä ja on mukana rakentamisessa, eli ihan kaikessa mitä tällaiseen rakennusprojektiin kuuluukin, Harkimo kertoo.
Hakijoilta Harkimo odottaa paljon. Tavoilleen uskollisena Hjallis ei välitä hakijan koulutuksesta, mutta kokemusta sen sijaan täytyy löytyä.
Iälläkään ei ole väliä, mutta pätevä pitää olla.
– Kokemus on tärkeää, vaikka mitään vähimmäisvaatimuksia minulla ei ole. Paloa bisnesmaailmaan täytyy löytyä ja halua päästä eteenpäin. Hakijan täytyy olla sosiaalinen, tavoitehakuinen ja organisaatiokykyinen, Hjallis listaa.
Hae kilpailijaksi ja lue lisää Diilin sivuilta
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta