Mainos

Salkkari-Sami lopetti Hunkseissa

25.01.2010 18:18
Sami (Kuva: Outi Broux)

Salatuissa elämissä Ossi Puolakkaa näyttelevä Sami Sarjula päätti kuukausi sitten lopettaa Scandinavian Hunks -tanssiryhmässä esiintymisen.

Sami Sarjula kertoo olleensa keikkatauolla Hunkseista jo yli vuoden verran, sillä hän on keskittynyt oman autoalan firmansa pyörittämiseen, ralliautoiluun ja muihin harrastuksiin.

– Ehkä voin vielä jossain Hunksien kalenterissa olla mukana, mutta keikoille en enää lähde. En kuitenkaan aio lopettaa treenaamista. Olen harrastanut huippu-urheilua aina, ja aion pitää kunnostani huolta hautaan saakka. Treenaan parhaimmillaan kahdesti päivässä, hän kertoo.

Samille tulee helmikuussa seitsemän vuotta täyteen Ossi Puolakkana. Hän tunnustaa, ettei olisi Salkkareissa aloittaessaan ikinä uskonut, että pesti venyisi näin pitkäksi, eikä loppua näy.

– Tulin tänne ihan puskista. Minulla oli kokemusta vain juonto- ja mallin töistä. Tämä on ollut näyttelijäntyötä ajatellen oikea korkeakoulu, ja voin sanoa suoraan, että voisin tehdä tätä eläkkeelle asti. Niin paljon tykkään tehdä tätä, hän hehkuttaa.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos