Mainos

Näin Aso käytti Big Brotherista saadut voittorahat

25.01.2010 14:43
Vappu Pimiä ja Aso Alanso (Kuva: Lehtikuva)

Big Brother -voitostaan 50 000 euron rahapotin kerännyt Aso Alanso ei ole tuhlannut kaikkia voittorahojaan.

24-vuotias turkulainen on viettänyt Isoveljen talosta poistumisen jälkeen kiireistä elämää. Elämä on ollut sen verran kiireistä, ettei nuorukainen ole ehtinyt törsätä edes kaikkia voittorahojaan.

– Rahat ovat tulleet jo aikoja sitten. Ja niitä on käytetty on hyvin, Aso kertoo Viihdeuutisille.

Aso kertoi aiemmin julkisuudessa maksavansa voittorahoilla myös rakkaan äitinsä velkoja pois.

– Kaikki on hoidettu mitä on luvattu. Itselleni en ole ehtinyt vielä ostaa mitään mukavaa, vaatteisiin ja sellaisiin olen laittanut voittorahoja.

Ason viikot kuluvat nykyisin tiettyä kaavaa noudattaen. Alkuviikko menee kotikonnuilla Turussa ja keskiviikosta lähtien Suomea kiertäen. Nuorukainen on palkattu vierailemaan ympäri Suomea ravintoloissa, joissa ihmiset saavat tulla tutustumaan televisiosta tuttuun tähteen.

– Mun elämä on nykyisin niin kiireistä. Puhelin soi koko ajan, mutta ei se mitään. Päivässä tulee kymmeniä puheluita. Ei tässä ole ehtinyt edes naista löytää, koska olen koko ajan menossa. Sinkku olen edelleen, Aso paljastaa Viihdeuutisille.

Kiireisen elämän vastapainoksi Aso on hankkinut itselleen uuden tukipaikan Turusta.

– Allekirjoitin tänään vuokrasopimuksen kaksiosta, joka sijaitsee Turun keskustan lähistöllä. Pitää se nyt muuttaa pois äidin helmoista, Aso nauraa.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos