![]() |
Big Brotherista tutuksi tullut aviopari Henna ja Antti Kurhinen joutuivat häälomallaan Meksikossa melkein ammuskelun jalkoihin.
Pariskunta oli seikkailemassa kaupungilla, kun yhtäkkiä edessä oli paljon poliiseja ja ihmisiä pidätettiin auton kyytiin. Hieman tuiskeessa ollut pariskunta päätti huumorimielessä tehdä silminnäkijävideon. Videolla Antti selittää tapahtumia ja lohduttelee leikillisesti Hennaa. Porukalle tuli kuitenkin kiire laittaa kamera piiloon ja poistua paikalta. Jälkikäteen selvisi, että kyseessä ei ollut leikin paikka.
– Huumorimielessä olimme siinä tekemässä videota, mutta saimme jälkikäteen tietää, että siellä oli ollut oikein kunnon välienselvittelyä, Henna kertoo Viihdeuutisille.
– Lähdimme aika nopeasti pois kuvaamasta, sillä meiltä olisi saatettu ottaa kamera pois.
Antti puolestaan kertoo pariskunnan kohdanneen hääreissunsa aikana paljon aseistautuneita poliiseja. Maassa riehuu suuri huumesota.
– Reissumme aikana iso huumepomo tapettiin Mexico Cityssä. Sen jälkeen tämän tappajan perhettä ammuttiin. Siellä oli huumesota pahimmillaan ja poliiseilla konekiväärejä.
Aviopari joutui häämatkallaan muihinkin tiukkoihin tilanteisiin, sillä pariskunta ryöstettiin aseella uhaten.
Katso video
Antin blogista.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta