![]() |
Isoveljen talossa alkanut romanssi tuli päätepisteeseensä jo kolme viikkoa sitten, mutta pysyi salassa tähän asti.
– Joo, ei me olla enää yhdessä, Saranna kertoo Viihdeuutisille.
Tämän kauden pelimies Sami ei pystynyt pitämään pihdeissään taloon tullutta kaunotarta, vaan miehen käytös laittoi pisteen suhteelle jo Big Brother -finaaliyönä.
Kaksikko kertoi tunteistaan kameran edessä ennen voittajan ratkeamista, mutta Amarillossa vietetyt jatkot toi muutoksen asiaan.
– Kyllähän me vielä finaalissa annettiin haastatteluja, että olemme ihastuneita. Ja vaikeahan sitä on uskoa, että niin nopeasti tapahtui se loppuminen.
– Sanotaanko näin, että mä en tykkää miehistä, jotka juo noin paljon. Sami juo vapaalla paljon enemmän kuin talossa ollessaan, Saranna kertoo suhteen päättymisen syystä.
Sami oli talossa ollessaan myös kova naistenmies ja mies ei päässyt tavastaan edes Amarillon jatkoilla.
– Olimme Samin kanssa siinä lavalla, niin siinä oli tyttöjä jotka huutelivat Samin nimeä. Loppuillasta Sami jo sitten nuoleskeli faniensa kanssa, eikä vaan yhden tytön kanssa, Saranna paljastaa.
Vaikka Samin todellinen luonne paljastuikin Ehrnroothin aatelissukuun kuuluvalle Sarannalle nopeasti, on kaksikko vielä ystäviä.
– Ei mua harmita ollenkaan tämän romanssin päättyminen, mulla on jo uusi mies, Saranna nauraa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta