![]() |
BB Extra-juontajan Jani Toivolan vaateliikkeestä varastettiin tavaraa kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Pitkäkyntiset iskivät Toivolan ja yhtiökumppanin The Green Dress -liikkeeseen ammattimaisin ottein.
– Murto oli tehty sillä tavalla, että liikkeen toimintaa on ilmeisesti seurattuu jonkin aikaa. Kaikki tuntuu hyvin suunnitelmalliselta. Olen hyvin järkyttynyt. Onko tämä jo todellisuutta Helsingissäkin, että toimitaan näin järjestelmällisesti? Koko ajan pitäisi olla täysin varuillaan, Toivola harmittelee lehdessä.
Jani Toivola sai tiedon murrosta kesken New Yorkiin suuntauneen työmatkan.
– Kaikki arvokas oli viety. Olemme pieni yritys, jolta vietiin nyt useiden kymmenientuhansien eurojen arvosta tuotteita. Tämä on ihan hirveätä. Kaikki Chanelit, Guccit ja muut huippumerkit kuten myös tietokoneet sekä kaikki muu arvokas oli viety. Jokaikinen laukku ja kengät katosivat.
Erityisesti Toivolaa harmittaa se, että pitkäkyntisten matkaan lähti vintage-tavaroita, jotka ovat uniikkeja kappaleita.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta