![]() |
Tämän vuoden Big Brother -voittaja on selvillä sunnuntai-iltana. Finaalinelikon ainoa nainen Kätlin on vahva voittajaehdokas.
Virolaissyntyinen vaaleaverikkö on hurmannut järjestään miehet niin talossa kuin sen ulkopuolellakin.
22-vuotias neitokainen aiheutti talossa sydämentykytyksiä erityisesti Samille, jonka kanssa nainen aloitti heti alkumetreillä kissa ja hiiri -leikin.
![]() |
Kätlin esitteli anteliaasti myös treenattua kroppaansa eikä naisen charmilta pystynyt välttymään myöskään talon ainoa seurusteleva asukas. Esa A katseli lumoutuneena naisen suihkuttelua.
![]() |
Kätlin tiesi myös miten katselijat saadaan koukkuun. Naisen suihkusessiot olivat pitkiä ja anteliaita, eikä Kätlin ujostellut esitellä itseään.
Kätlin joutui myös muiden naisten kateellisten panettelujen kohteeksi ja erityisesti alkuvaiheessa Dana piti kaunista virotarta uhkana. Kauden jatkuessa Kätlin ja Dana saivat riitansa kuitenkin sovittua ja naisista tuli ihan hyvät ystävät.
![]() |
Kätlin pääsi kokemaan myös ulkomaanreissun, kun hänet passitettiin asukasvaihtoon Filippiinien BB-taloon. Filippiineillä nainen pääsi kokemaan myös romanssin komean Hermeksen kanssa.
![]() |
Voittajaäänestys nyt käynnissä. Kuka voittaa Big Brotherin?
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta