![]() |
Suomen Big Brother -ohjelma on toiseksi eniten maailmassa kasvattanut kanavan katsojaosuutta. Suomen BB-nettisivuja seurataan suhteessa BB:n tv-katsojiin eniten maailmassa.
Suomi on kansainvälisessä Big Brother -vertailussa toisella sijalla, kun verrataan niitä katsojaosuuksia, jolloin Big Brother ei näy televisiossa niihin lukuihin, kun Big Brother on ohjelmistossa. Ykkösenä vertailussa on Espanja, jonka Big Brother -lähetykset nostavat kanavan katsojaosuuksia 5,6 prosentin verran. Suomen Big Brother tulee aivan perässä, sillä kanavan katsojaosuudet kasvavat Suomessa BB:n ilmestyttyä ruutuun 5,4 prosenttia.
Suomen Big Brotherin viralliset nettisivut pärjäävät kansainvälisessä vertailussa loistavasti. Verrattaessa tv-ohjelman päivittäisiä katsojalukuja nettisivujen päivittäisiin kävijämääriin, on Suomi maailman ykkönen. Suomessa kaudella 2009 Big Brother tv-lähetystä on seurannut keskimäärin 428 000 katsojaa päivittäin ja nettisivuilla on käynyt keskimäärin 150 000 eri kävijää päivittäin. Suomen BB-nettikävijöitä on siis noin 35 prosenttia tv-katsojien määrästä.
Big Brotheria on esitetty maailman 195 valtiosta 112 eri maassa. Vuonna 2009 Big Brother -tuotanto on ollut käynnissä 14 eri valtiossa.
Lue mitä talossa tapahtuu tällä hetkellä Subin Big Brother -sivuilta.
Kuka vie voiton tämän vuoden BB:ssä. Äänestä suosikkiasi!
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta