![]() |
Big Brother -talon casanova Sami viritteli lemmensointuja Sarannan suuntaan ja odottaa innolla sunnuntaita, jolloin säveleen saadaan lisää sointuja.
Isoveljen talossa oli tänä vuonna yksi pelimies ylitse muiden. Kokkolalainen Sami lämmitteli aluksi Kätliniä, mutta menetti sydämensä kuitenkin taloon loppuvaiheessa saapuneelle Sarannalle.
Tunteikas mies kertoi sydämen tunnoistaan Sarannaa kohtaan jo talossa ja talosta poistumisen jälkeen miehen tunteet eivät ole laantuneet.
Talosta poistumisen jälkeen Sami on ehtinyt jo tavata mielitiettyään, mutta suhteen laatu ei ole vielä selvillä.
– Kyllä mä olen Sarannaan ihastunut, en mä sitä voi kieltää. Tuleva sunnuntai ratkaisee suhteen laadusta paljon, kun nähdään BB-finaalissa,. Sami kertoo Viihdeuutisille farkkujen oston lomasta.
Big Brotherin päätösbileissä on ennenkin lennelleet Amorin nuolet. Tuore BB-aviopari Henna ja Antti Kurhinen rakastuivat toisiinsa vuosi sitten päätösbileissä.
– Tämä meidän juttu ei nyt ole kuitenkaan vielä siinä pisteessä, eikä mulla nyt ole muutenkaan tapana mennä muiden latuja pitkin.
Sami kertoo nauraen, että olisi kuitenkin valmis viemään Ehrnroothin aatelissukuun kuuluvan neidon näytille vanhempien luo Tampereelle.
– Kyllä Saranna-kortti on nyt se, jonka haluan katsoa. Tässä pöydällä on avoinna paljon muitakin kortteja, jotka pitää vielä katsoa. Mulla on nyt työjuttuja auki, joten pitää katsoa, että mihin suuntaan tässä nyt lähdetään.
Kenet haluat voittavan tämän vuoden Big Brotherin? Sinä päätät, kuka voittaa
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta