Mainos

BB: Isoveljen salaperäisyys ajaa asukkaat vainoharhaan

22.11.2009 16:35
ASo BB

Isoveli on pysynyt hiljaisena sunnuntai-illan kuvioista. Asukkaat ovatkin kehitelleet toinen toistaan korkealentoisempia teorioita.

Asukkaat eivät tiedä mitä heidän pitäisi tehdä. Normaalisti Isoveli ilmoittaa häätöäänestykseen joutuneet jo viikolla ja käskee kaikkia pakkaamaan tavaransa ennen sunnuntain suoraa lähetystä.

Tällä viikolla minkäänlaista tietoa ei ole herunut. Asukkaat ovatkin kaikki häätöäänestyksessä, mutta eivät vielä tiedä sitä itse.

– Mulla on jotenkin outo olo, kun ei yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä, Sampo huokaisi.

Tietämättömyys sai myös villit spekulaatiot liikkeelle.

– Mitäs luulet, että illalla tapahtuu, Antti kyseli Asolta.

– Mä luulen, että me kaikki lähdetään tänään, mies sanoi uskoen, että finaali olisikin viikkoa aikaisemmin kuin heille on kerrottu.

Myös Tuijan käytös herätti epäluuloja. Salatehtävää suorittava Tuija on uskotellut asukkaille pääsevänsä suoraan finaaliin. Todellisuudessa nainen poistuu talosta sunnuntaina neljän häädetyn asukin kanssa. Naisen meikkaaminen ja tälläys saikin ainakin Ason ja Sampon epäluulot heräämään. Miesten mielestä nainen kun voisi mennä suoraan lähetykseen vaikka verkkareissa, kun ei kuitenkaan ollut lähdössä pois.

– Tuija voi tietää jotain mitä me ei tiedetä. Ehkä sekin lähtee tänään, Aso spekuloi.

Jopa talon kivikasvo Esa myönsi, että Isoveljeltä saadun informaation vähyys oli omiaan nostattamaan vainoharhoja.

Seuraa talon tapahtumia Subin Big Brother -sivuilta

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos