Mainos

Totuuden hetkessä paljastui: SM-tason miesvalmentaja tirkistelee joukkueensa naisia

20.11.2009 22:08
Toni Kettunen Totuuden hetki -ohjelmassa. Kuva: MTV Oy.

Perjantai-illan Totuuden hetki -ohjelmassa jatkettiin tutulla linjalla, kun kisaamassa olleesta Toni Kettusesta paljastui arkaluontoisia asioita.

Hämeenlinnalainen Toni muun muassa paljasti ohjelmassa, että hän on mahdollisesti aiheuttanut toiminnallaan ihmisen kuoleman.

Tapaus sattui, kun Toni kavereineen viihdyttivät itseään lapsina eräänlaisella säikyttelyleikillä. He kävivät säikyttelemässä ihmisiä näiden kotien ikkunoiden takana. Eräässä asunnossa asui vanhempi ihminen.

– Seuraavana aamuna hänet vietiin pois. Hän oli kuollut sydänkohtaukseen illan tai yön aikana, Toni kertoi.

Tonin taistelu 50 000 eurosta päättyi, kun ohjelman juontaja Ilari Johansson esitti pukukoppiin sijoittuvan kysymyksen.

Toni on nimittäin HPK:n naisten SM-liigajoukkueen valmentaja. Juontaja-Ilari kysyi, onko Toni joskus vilkuillut salaa joukkueensa naisia, kun he ovat alasti pukukopissa. Toni väitti, ettei ole näin tehnyt, mutta valheenpaljastustestissä hänen on tulkittu vastanneen jotain ihan muuta.

Totuuden hetken mukaan siis Toni on joskus vilkuillut joukkueensa alastomia naisia. Tätä kisaaja ei sulattanut.

– En tiedä mitä valheenpaljastustestissä on tapahtunut.

– Ei meillä edes olisi mahdollista vilkuilla, koska joukkueenjohtaja, joka on nainen, menee aina ensin koppiin, Toni selitti.

TOTUUDEN HETKI MTV3-kanavalla perjantaisin kello 21.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos