Mainos

Virpi Kuitunen lehdessä: Jarin luona olen kotona

17.11.2009 13:19
Virpi Kuitunen ja Jari Sarasvuo (Kuva: Lehtikuva)

Tour de Skin voitto näyttelee merkittävää roolia huippuhiihtäjä Virpi Kuitusen elämässä.

Virpi Kuitunen kertoo Gloriassa Elämän aakkoset -sarjassa oman elämänsä merkittävistä asioista.

– Jos haastattelun nimi on Elämän aakkoset, J on itseoikeutetusti Jari. Jarin luona olen lopultakin kotona.

T-kirjaimen kohdalla Kuitunen mainitsee Tour de Skin, jonka hän voitti tammikuussa.

– Tänä vuonna voittamani Tour de Ski oli hiihtourani upeimpia saavutuksia ja syvimpiä kokemuksia. Voitto osoittautui loppuelämän kannalta ratkaisevan merkitykselliseksi.

Viimeisellä lauseella Kuitunen tarkoittanee avopuolisoaan Jari Sarasvuota. Tour de Skin voidaan sanoa yhdistäneen pariskunnan. Helsingin Sanomissa Sarasvuo kertoi hikoilleensa juoksumatolla, kun samalla katsoi Tour de Skin viimeistä osakilpailua, jonka viimeinen nousu oli tavattoman jyrkkä. Kuitunen lähti kisaan hyvistä johtoasetelmista, mutta hänet ajettiin kiinni. Jostain hiihtäjä sai kuitenkin lisävoimia ja lopulta hän voitti koko kisan.

Sarasvuosta Kuitusen taistelu ladulla oli niin kiinnostava, että hän otti hiihtäjään yhteyttä haastatellakseen tätä. Myöhemmin he alkoivat seurustella.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos