Mainos

Haastaako Kei Pensseli -sedän?

12.11.2009 20:19
Kei-Kenkiin (Kuva:YouTube)

Suomessakin vierailleen Ebdo Mihemedin suosion jälkeen YouTube suorastaan kuhisee hauskoja suomennoksia ulkomaisista kappaleista. Kein Kenkiin, on niistä hauskimpia.

Kei-nimisen japanilaisen artistin livetaltioinnista on tullut hitti YouTubessa, mutta lähes kaikki videon kommentoivat ovat suomalaisia. Hulvattoman videon idea on sama kuin suomalaisten sydämiin itsensä laulaneen Ebdo Mihemedin Niilin hanhet -videossa, eli lauluun on tehty suomenkielinen tekstitys korvakuulolta.

Lauluesitykseen tehdyssä tekstityksessä lauletaan muun muassa Pasin kengistä.

– Pasilla on, Pasilla on, kengät isonneet

– Keijo huutaa, et "Kenkiin no, isä en oo", Kei laulaa videolla.

Videon esittelyssä artisti esitellään Japanin Kirkana, ja toden totta, ääniyhtäläisyyttä löytyy.

Videota on katsottu jo yli 400 000 kertaa, joten aivan Mihemedin Niilin hanhien suosioon se ei vielä yllä, sillä Niilin hanhia on katsottu jo yli 1,5 miljoonaa kertaa. Kein kappaleen on myös tehnyt sama YouTuben käyttäjä kuin Niilin hanhet.

Katso Kein video YouTubesta

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos