Mainos

Lehti: Rahapula ajoi Kata Kärkkäisen työnhakuun

12.11.2009 07:48
Kata Kärkkäinen (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)

Kirjailija Kata Kärkkäinen tarttui käytännön syistä Vares-elokuvan käsikirjoitukseen. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Useita menestysromaaneja kirjoittanut Kata Kärkkäinen joutui pohtimaan rahapulan takia työkuvionsa uusiksi, jotta saisi särvintä leivän päälle.

– Soitin Markus Selinille kysyäkseni, olisiko sillä käsikirjoitusduunia tarjolla. Ihminen tarvitsee taloudellisesti välillä rahaa jostakin. Jos ei saa apurahaa, on pakko tehdä muita töitä. Ironista sekin, että sitten kun tekee muita töitä, ei saa apurahaa, Kärkkäinen sanoo lehdessä.

Selin tarjosi Kärkkäiselle kolmannen Vares-elokuvan käsikirjoitustyötä, johon nainen tarttui innokkaasti. Kärkkäinen tekee ensimmäistä kertaa pitkää elokuvakäsikirjoitusta.

Reijo Mäen luoma rikosmaailma on lähellä Kärkkäisen sydäntä, koska kirjailijan isä on rikosasianajaja.

– Olen ollut jopa kiinnostunut rikosjuristin ammatista. Palon on tullut murhajuttuja pengottua nuoresta lähtien. Heti luettu Pohjolan poliisi kertoo -kirjat, kun on oppinut lukemaan.

Kolmannen Vares-elokuvan kuvaukset alkavat keväällä.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos