![]() |
Kansanedustaja Janina Andersson ei jääkään kokonaan eläkkeelle. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Vihreiden kansanedustaja Janina Andersson rauhoitteli puheita siitä, että hän jäisi kohueläkkeen avulla kokonaan pois työelämästä. 14 vuotta eduskunnassa istunut nainen tulee saamaan kuussa lähes 4000 euroa sopeutumiseläkettä.
– Teen vielä puolitoista vuotta töitä täysillä, sitten otan neljän vuoden tauon eduskunnasta ja etsin jotakin työtä Turun seudulta, nainen kertoo lehdessä.
Tauon syyksi Andersson ilmoittaa kaksi lastaan, joiden kanssa kansanedustaja haluaa viettää aikaa.
– Olen ajatellut sitten runsaan viiden vuoden kuluttua pyrkiä takaisin eduskuntaan.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta