![]() |
Tampereen mies Simo Frangén tekee huumoria maailmalla riehuvasta sikainfluenssasta. Miehen mielestä viruksesta on noussut tarpeettoman suuri hysteria.
Frangénin sikainfluenssa-kappaleessa virus yhdistetään suomalaiskansalliseen sikailuun ja alkoholin nauttimiseen. Mies itse myös laulaa koko kappaleen. Laulun esittäjäksi on nimetty Simo Frangén ja Sorkkaorkka.
– Minun mielestäni koko asiasta on nostatettu tarpeettoman suuri hysteria, joten ajattelimme lasketella siitä vähän huumoria ja yhdistämme sen tällaiseen suomalaisille tuttuun alkoholin kanssa sikailuun, Frangén perustelee.
– Sikainfluenssa on nyt tällainen höyryävän kuuma puheenaihe. Todellisuudessahan se ei ole kovinkaan erilainen kuin normaali kausi-influenssa.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmastakin tuttu Frangén sairasti sikainfluenssan myös itse, eikä pidä kuolettavallakin viruksella pilailua kyseenalaisena.
– Kuolemantapaukset ovat aina ikäviä, mutta myös tavalliseen kausi-influenssaan kuolee vuosittain satoja ihmisiä. Mediassa vain halutaan nostaa joka ikinen sairastunut otsikoihin
– Minullahan on myös kanttia puhua asiasta, koska sairastin itsekin sikainfluenssan, lievänä tosin, ja päädyin sillä lööppeihin. Tiedän siinä mielessä mistä puhun.
Frangén kertoo itse sanoittaneensa kappaleen ja sitä tekemässä on ollut joukko tamperelaisia ja nokialaisia muusikoita. Kappaleen on kustantanut Ilkka Vainion Edel records. Sen sijaan YouTubesta löytyvä musiikkivideo ei ole bändin käsialaa, vaan sen on Frangénin mukaan tehnyt joku kappaleeseen tykästynyt internetkäyttäjä.
Katso Sikainfluenssa-kappaleeseen tehty musiikkivideo
YouTubesta
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta