![]() |
Mikko Hirvosen rallin maailmanmestaruus jäi vaivaisen yhden pisteen päähän.
Rallin jälkeen otetuissa kuvissa Hirvosen silmät punoittavat selvästi. Karvas tappio pisteellä ranskalaiselle Sebastien Loebille otti koville.
![]() |
– Ei tullut taaskaan mestaruutta, Hirvonen totesi kisan maalissa.
Hirvosen taistelu koki sunnuntaina ison iskun, kun hänen Ford-autonsa konepelti nousi pystyyn ja suomalaisen täytyi pysähtyä irroittamaan pelti kokonaan pois. Hirvosen mukaan taiston isoimmat ratkaisut nähtiin kuitenkin jo lauantaina.
– Menetin kisan jo eilen, kun Loeb pääsi karkuun kahdella pätkällä, Hirvonen harmitteli.
![]() |
Kauteensa Hirvonen on silti tyytyväinen.
– Oli makea vuosi. Oltiin erittäin lähellä Loebin aikoja. Tämä oli paras kauteni. Lähellä oltiin, mutta se ei vain riittänyt. Nyt täytyy palata sorvin ääreen ja tulla entistä kovempana ensi vuonna, Hirvonen summasi kauttaan.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta