![]() |
Hyvät, pahat ja munat -kirjan julkaisseelta Simo Rantalaiselta ei heru hyväksyntää suomalaispresidenteille - etenkään Martti Ahtisaarelle ja Tarja Haloselle.
Mediapersoona Simo Rantalainen kävi kirjamessuilla puhumassa legendaarisen Hyvät, pahat ja rumat - talk show'n ajoista kertovasta kirjastaan.
Tilaisuudessa sivuttiin kirjan osuutta, jossa kuvaillaan silloisen istuvan presidentin, Martti Ahtisaaren vierailua ohjelmassa. Kirjailija ilmoitti varsin suoraan, etteivät Nobel-voittajan saavutukset juurikaan häntä vakuuta.
– Ahtisaari on yksi surkeimmin onnistuneista presidenteistämme, Rantalainen pamauttaa Viihdeuutisille.
Rantalainen ei voi edelleenkään sulattaa sitä, että Ahtisaari kävi laskemassa muistoseppeleen neuvostosotilaiden muistohaudalle. Asiasta hän kertoo myös kirjassaan.
– Se oli törkeän epäisänmaallinen teko.
Muiksi syiksi Rantalainen mainitsee muun muassa sen, että Ahtisaaren Marko-poika on suorittanut asepalveluksen sijasta siviilipalveluksen. Ex-nyrkkeilijä myös pitää Ahtisaaren saavutuksia rauhan eteen varsin mitättöminä.
Miehen mielestä hän olisi itsekin voinut "loikoilla uima-altaassa Afrikassa" ja "välittää yhden Naton mandaatin Slobodan Milosevicille".
Rantalaisen mukaan Suomen presidentit eivät Ahtisaaren jälkeen ole ainakaan parantuneet.
Tarja Halosen presidenttiyttä mies ei voi hyväksyä tämän järjestötaustan vuoksi.
– Halonen on Setan entinen puheenjohtaja, eivätkä hänenkään ulkopoliittiset saavutukset vakuuta, Rantalainen puhisee.
– Ainoa kunnon presidentti Suomessa on ollut UKK, Rantalainen täräyttää.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta