Mainos

Kirvesniemelle hoitofirmasta jättitappiot

22.10.2009 13:25
Ex-hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi (Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva)

Entisen huippuhiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemen perustaman hoitoalan yrityksen alku on ollut takkuinen.

Kirvesniemi perusti Simpeleen Hoitola Oy -nimisen yrityksen vuonna 2006. Yhtiö on lyhyen toimintansa aikana tehnyt jättitappiot. Ensimmäisellä tilikaudella yrityksen tekemä tappio oli 220 000 euroa. Lokakuun 12. päivä kaupparekisteriin toimitetun tilipäätöksen mukaan myös yrityksen toinen tilikausi päättyi tappiollisesti. Yhteensä yritys on reilussa kahdessa ja puolessa vuodessa tehnyt tappiota peräti 250 000 euroa.

Maaliskuun viimeisenä päivänä päättyneellä tilikaudella yrityksen liikevaihto oli 68 610 euroa ja ensimmäisellä puolentoista vuoden tilikaudella liikevaihto oli 82 173 euroa.

Yhtiöllä on myös rajusti velkaa. Pitkäaikaista lainaa on 300 000 euroa, josta 250 000 euroa on pääomalainaa ja 50 000 euroa pankkilainaa. Lyhytaikaisia lainoja 125 000 euroa.

Kirvesniemen firman talousahdingosta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos