![]() |
Ilta-sanomat kertoo rokkikukko Mick Jaggerin tyttären Jade Jaggerin saapuvan Suomeen.
Jade Jagger tulee Suomeen järjestämään Helsingin yökerho Tigerissa Jezebel-juhlaillan. Ilta käsittää muun muassa musiikkia, muotia ja taidetta. Jade kertoo lehden haastattelussa pitäneensä samanlaiset pippalot jo Tukholmassa ja Oslossa.
– Totta kai olemme innoissamme, että pääsemme Helsinkiin, Jagger toteaa lehdessä.
Jagger on kehittänyt juhlien konseptin yhdessä DJ-miehensä kanssa. Muun muassa laulajatar Lily Allen on tullut tutuksi ihmisille Jezebel-illan kautta.
– Tavoite on, että ihmiset päästävät ulos nuoremman minänsä ja sen pikkutuhman mielen, joka meillä kaikilla on sisällämme.
Jade Jagger on Rolling Stones -laulaja Mick Jaggerin ja entisen näyttelijättären Bianca Jaggerin tytär. Pariskunta erosi jo vuonna 1980.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta