Mainos

Näin poliitikot päivittävät tietojaan netissä – katso hyvät, pahat ja rumat

16.10.2009 16:48

Useat poliitikot päivittävät internetsivujaan, blogejaan ja Twitter-statuksiaan ahkerasti vaalien aikaan. Vaalien jälkeen kuitenkin osa ei enää päivitä tietojaan.

Suurin osa poliitikoista pärjää internetin ihmeellisessä maailmassa ihan hyvin. Usein poliitikot kuitenkin kirjoittelevat tunteistaan ja tapahtumistaan vähän verrattuna muiden alojen julkisiin henkilöihin. Lue alta, miten muutamat tunnetut poliitikot päivittävät internetsivujaan.

Perhettä puuttuu?

Keskustan kansanedustaja Paula Lehtomäki on omilla sivuillaan kertonut olevansa naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Mutta eduskunnan sivuilla olevassa esittelyssä on vain maininta naisen vanhemmista, ei omasta perheestä.

Paula Lehtomäki  (Lehtikuva)

Myös Keskustan kansanedustaja Tanja Karpela on jättänyt eduskuntasivuiltaan tiedon miehestään. Omilla sivuilla on kyllä maininta viisihenkisestä perheestä seko kolmesta koirasta. Eduskuntasivuilta puuttuu myös tieto kolmannesta lapsesta, mutta on ymmärrettävää, ettei tuore äiti tähän ole vielä ehtinyt.

Tanja Karpela (kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva)

Karpelan kanssa aikoinaan seurustellut eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on ilmoittanut hienosti perhetilanteensa eduskuntasivuillaan. Miehellä näkyy puolison kohdalla kunnioittavasti sekä edesmennyt Marja-Leena Niinistö että nykyinen rouva, Jenni Haukio.Niinistö päivittää kuitenkin todella laiskasti omaa blogiaan, jossa saattaa olla kirjoitusten välillä jopa vuosi.

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio (Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva)

Parantamisen varaa

Kokoomuksen kansanedustaja Lyly Rajala päivittelee blogiaan silloin kuin muistaa, pari kertaa kuukaudessa. Mies on kuitenkin hiljentynyt sitten heinäkuun. Rajala kirjailee blogissaan muun muassa bändikeikoistaan, elämän pikkuihmeellisyyksistä sekä työasioistaan.

Kansanedustaja Lyly Rajalan Helsingin asunto (Kuva: MTV Oy)

Pääministeri Matti Vanhanen käyttää blogiaan hyväkseen kommentoidakseen ajankohtaisia asioita joista hän ei halua antaa laajempia haastatteluita. Mies on kaikkien kohujenkin keskellä jaksanut kirjoittaa 'päiväkirjaansa'. Mies ei kuitenkaan harrasta järin pitkiä kirjoituksia, joten parannettavaa olisi tässäkin.

Matti Vanhanen (kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva)

Stubb näyttää esimerkkiä

Positiiviakin tapauksia poliitikoista löytyy. Ulkoministerimme Alexander Stubb päivittää erittäin aktiivisesti blogiaan. Miehen sivuille ilmestyy lähes päivittäin jonkinlainen kirjoitus. Toisaalta miehen Twitter-tili on jäänyt täysin käyttämättä. Sinne on ilmestynyt vain kaksi päivitystä viime kesänä.

Ulkoministeri Alexander Stubb. (Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva)

Vihreiden kansanedustaja Johanna Sumuvuori ei ylläpidä blogiaan, mutta hänen Twitter-tililleen ilmestyy lähes päivittäin juttua naisen liikkeistä.

Kansanedustaja Johanna Sumuvuori. Kuva: Lehtikuva.

Myös viime aikoina otsikoissa ryvettynyt Keskustan kansanedustja Antti Kaikkonen päivittää ihailtavasti nettisivujaan. Mies on varsinkin viime aikoina kirjoittanut blogiaan usein. Antin vaimo, SDP:n kansanedustaja Satu Taiveaho ei ole aivan yhtä ahkera. Nainen päivittää blogiaan keskimäärin kerran kuukaudessa.

Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho (kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

Pariskunta esittelee toisensa omilla sivuillaan, mutta eduskunnan sivuilla kummatkin ilmoittavat vain vanhempiensa tiedot, eivätkä toistensa.

Noloa, Brax

Pahimmat tunarit kotisivu-saralla ovat vihreiden Vihreiden Tuija Brax sekä SDP:n Jutta Urpilainen.

Vihreiden kansanedustajan Tuija Braxin sivuilla on lukenut jo pitkään sivujen olevan päivityksessä. Myöskään Jutta Urpilaisen fi-päätteisille sivuille ei pitkään päässyt, koska sivuston liikennöintiraja oli ylittynyt. Nyt sivut ovat auenneet.

Tuija Brax

Urpilaisen com-päätteinen sivu taas on luultavasti jonkun toisen tekemä. Tällä sivustolla on sisältönä vain yksi lainaus: "Minulle alle keskitulon (noin 3 000 euroa kuussa) ansaitsevat ovat pienituloisia".

Jutta Urpilainen (Kuva: Lehtikuva)

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos