![]() |
Elviksen hiustupsu tuli huutokaupattavaksi. Kloonataanko kuningas tulevaisuudessa, ja mitä Michael Jacksonin hiuksista haluttaisiin tehdä?
Elvis Presleyn henkilökohtaisia tavaroita tuli huutokaupattavaksi sunnuntaina. Tavaroihin kuuluu mm. Elviksen hiuksia, vaatteita, huiveja, valokuvia ja tauluja. Kuninkaan ystävän ja faniklubin johtajan, Gary Pepperin kokoelmassa on yli 200 Elviksen henkilökohtaisia, tai häneen liittyviä tavaroita.
Elviksen kuolemasta on 32 vuotta, mutta fanien kiinnostus on pysynyt.
– Fanit haluavat jonkin konkreettisen muiston idolistaan, huutokauppias Mary Williams kertoo.
Williams uskoo ihmisten olevan tulevaisuudessa kiinnostuneita kloonaamisesta. Hän totesi myös, että heihin on ollut yhteydessä faneja, jotka haluaisivat tehdä esimerkiksi Michael Jacksonin hiuksista timantteja.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta