Mainos

Marco Bjurström avautuu elämänsä rankimmasta vuodesta

12.10.2009 11:04
Marco Bjurström (Kuva: Tea Karvinen/Lehtikuva)

Positiivisuuden lähettiläänä tunnettu Marco Bjurström kertoo, minkälaista on, kun saa tietää äidillään olevan vain vuosi elinaikaa.

Aina iloinen Marco Bjurström on joutunut myös kohtaamaan elämässään rankkoja asioita. Bjurström kertoo elämänsä rankimmasta vuodesta Studio 55:n verkkosivuilla.

– Kun äiti sairastui, tiedettiin, että hän menehtyisi vuoden sisällä. Koko vuosi oli rankka ja hautajaistilanne oli ikään kuin piste iin päälle. Se oli yhtä ja samaa murhetta sen asian kanssa. Mutta se on elämää, kukaan ei ole toistaiseksi jäänyt tänne, Bjurström kertoo haastattelussa.

Bjurström on ollut mukana TV1:n Elämä pelissä -ohjelmassa. Ohjelman aikana on kohdattu vaikeita asioita. Kaiken tämän myötä Bjurström on huomannut erään tärkeän asian elämän konfliktien yhteydessä. Miehen mukaan solmujen avaaminen alkaa sillä, että elämän perusasiat saadaan kuntoon.

– Mörkö kasvaa suureksi, jos asioita ei uskalleta kohdata.

Minkälaiset asiat vaikuttavat Marcon mielestä onnellisuuteen? Lue koko haastattelu Studio 55:n sivuilta

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos