![]() |
Hiihtokuningatar Virpi Kuitunen on tällä hetkellä erittäin vahvassa henkisessä ja fyysisessä kunnossa. Asiasta uutisoi Iltalehti.
33-vuotias Kuitunen on elävä todiste siitä, kun elämän kaikki osa-alueet ovat kunnossa, näkyy se ulospäin säteilevänä olemuksena.
Rakastuminen yritysjohtaja Jari Sarasvuohon on tuonut kiireisen hiihtäjättären elämään muutakin sisältöä kuin urheilun, ja se on hyvä asia.
– No minua ei ainakaan ole henkilökohtaisesti haitannut se, että minulla on hyvä olo. Se, miten voi, vaikuttaa työntekoon. Urheilijat eivät ole siinä mielessä poikkeuksia. Tosin meidän kohdallamme oma olo, oli se sitten hyvä tai huono, vaikuttaa suoraan tulokseen, Kuitunen kertoo lehdessä.
Olympiakauteen valmistautuvan Kuitusen lähipiiri on kiinnittänyt huomiota naisen säteilevään olemukseen.
– Elämä on kunnossa. Kaikki osa-alueet ovat tasapainossa, olen saanut olla terve ja olen onnellinen. Totta kai se heijastuu ulospäin ja on kivakin, että se näkyy, Kuitunen tunnustaa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta