![]() |
Amin Asikaisen manageri ja valmentaja Pekka Mäki muistuttaa, että Tony Halmeella on edessään vielä kivinen tie. Halme on ilmoittanut ryhtyvänsä nyrkkeilypromoottoriksi. Mäen mielestä hyviä nyrkkeilyotteluita ei voi pistä pystyyn tuosta vain.
– Onnistuneet illat vaativat pitkäjänteistä työtä. Siihen pitää lähteä maltilla.
– Suomihan on vapaa maa, kyllä täällä saa yrittää, pitkän linjan nyrkkeilyvaikuttaja Mäki sanoo.
Halme poistui nyrkkeilykehistä ja niiden laitamilta vuonna 2002. Mäki ei asiaa sano suoraan, mutta mitä ilmeisimmin hän ei ole Halmeen suurimpia ihailijoita.
– Minä en ole hirveästi häntä kaipaillut, Mäki sanoo ja uskoo samalle, ettei Halme saa ihan äkkiä mitään aikaiseksi:
– Monta kuuta pitää nousta, ennen kuin mitään tapahtuu.
–Halmeen illat ovat olleet ihan hauskoja, mutta eihän hän ole ollut niitä järjestämässä, vaan ollut niissä vaan esiintyjänä, Mäki muistuttaa.
Lue myös: Tony Halme nousee teatterin lavalle
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta