Mainos

Vesa Keskinen lehdessä: Uskon tehneeni virhearvioinnin

06.10.2009 08:55
Vesa Keskinen uskoo tehneensä virhearvioinnin. (Kuva: Lehtikuva)

Kyläkauppias Vesa Keskinen kertoo Hymy-lehdessä toimineensa väärin entistä tyttöystäväänsä Nataliaa kohtaan. Mies on tehnyt naisesta rikosilmoituksen, joka nyt vaikuttaakin aiheettomalta.

Keskinen on aiemmin kertonut julkisuudessa tehneensä rikosilmoituksen Nataliasta, koska hän epäili tämän vieneen tuhansia euroja yhteisestä talouskassasta. Naisen vakuutteluiden ansiosta mies kuitenkin tarkasti laskelmansa ja talouskassasta vaikuttaakin puuttuvan vain 17 euroa. Nyt Keskinen on noloissaan ja pahoitteleva.

– Haluan uskoa hänen vilpittömyyteensä. Hän olisi voinut viedä näiden vuosien aikana minulta todella paljon enemmän! Uskon tällä hetkellä, että olen tehnyt virhearvioinnin, Keskinen tilittää lehdessä.

Keskinen on puhunut entisen rakkaansa kanssa tuntikausia puhelimessa ja pyytänyt anteeksi mahdollista väärää syytöstä. Rikosilmoitusta mies ei ole vielä perunut.

– Etenen rikosilmoituksen tiimoilta lakimieheni neuvojen mukaisesti. Toivon, että tämä on täysin inhimilliseen virheeseen perustuva sotku.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos