Mainos

Essi Pöysti teki elokuvadebyyttinsä - katso video MTV3 Katsomo

29.09.2009 20:09
Essi Pöysti teki elokuvadebyyttinsä - katso video

Miss Suomi Essi Pöysti näyttelee Radio Novan lyhytelokuvassa Rapumiehet.

Radio Novan Friday night fever -ohjelman velikullat Janne Virtanen ja Eppu Salminen tekivät hulvattoman Rapumiehet -lyhytelokuvan, jossa ravuiksi muuttuneet Salminen ja Virtanen pelastavat Miss Suomen ranskalaisten sieppaajien kynsistä.

Pätkässä Essi nähdään muun muassa teljettynä auton takakonttiin.

– Minulla oli Essin numero puhelimessani nimellä Miss Suomi. Oli jotenkin hieno tunne soittaa Miss Suomelle ja sanoa, että nyt olisi tarjolla tällainen elokuvaprojekti, Salminen kertoo ylpeänä.

Essin mukaan hänet oli helppoa saada mukaan hauskalta kuulostavaan projektiin.

– Mä lähden aina mielelläni mukaan tällaisiin juttuihin. En tähtää elokuvauralle, mutta tulihan tämäkin kokeiltua, Essi sanoo.

Naisen mielestä komedialliset työtarjoukset ovat aina tervetulleempia kuin liian vakavat.

Rapumiehet on Salmisen käsikirjoittama hassuttelu, jossa esiintyy myös Juha Veijonen. Pätkä nähdään ensi viikolla kokonaisuudessaan Radio Novan NovaTv:ssä.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu

Katso Rapumiesten virallinen traileri täältä

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos