Mainos

Miljonääri Niklas Herlin: Isäni oli pahinta laatua oleva sika

23.09.2009 12:56
Niklas Herlin. (Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva)

Yksi Suomen rikkaimmista, miljoonaperijä Niklas Herlin haukkuu isänsä poikkeuksellisen pahasti uudessa blogikirjoituksessaan. Uusi Suomi -verkkolehteä julkaiseva Niklas Herlin on Kone Oyj:n hallituksen pitkäaikaisen puheenjohtajan, jo edesmenneen Pekka Herlinin poika.

– Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt steriloida hyvissä ajoin. On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään, Niklas Herlin lataa nettikolumnissaan.

Hän myös syyttää isäänsä alkoholismista ja siitä, ettei tämä pitänyt perheestään huolta.

– Pekka Herlin lötisi jotakin perheyritysten merkityksestä, mutta hänellä ei ollut minkäänlaisia perhearvoja. Koska hän oli yleensä humalassa, hän halveksui sukulaisiaan humalassa, Niklas Herlin kirjoittaa.

Vuonna 2003 menehtyneen Pekka Herlinin jälkeensä jättämästä omaisuudesta käytiin kova oikeustaistelu.

Herlinien suku oli kesällä julkisuudessa, kun Niklas Herlinin siskon Hanna Nurmisen tytär siepattiin. Naisen siepannut Juha Turunen vaati miljoonien eurojen lunnaita, mutta jäi tunnetusti kiinni.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos