![]() |
Juontaja Kirsi Salo tottui kotiäitinä pihistämään kaikesta mahdollisesta. Nuuka nainen muun muassa pesi pakastepussit uuteen käyttöön.
Ilta-Sanomat kertoo Kirsi Salon palanneen työelämään, mutta sitä ennen juontaja eli vuosikausia kotiäitinä. Salo pärjäsi tuolloin pääasiallisesti yhteiskunnan lastenhoitotuilla, joita kertyi noin 600 euroa kuussa. Koko perhe ei kuitenkaan joutunut elämään tällä summalla, vaan Salon mies Sammy Aaltonen toi kotiin myös tuloja. Salo toteaa lehdessä perheen olleen hyvin säästäväinen.
– Isoäitini on saita kuin mikä ja musta on tullut ihan samanlainen. Nauroin, kun isoäitini pesi minigrip-pussitkin. Nyt olen huomannut tekeväni itse samalla lailla, Salo kertoo lehdessä.
Salo tuli koko kansan tietoon MTV3 -kanavalla nähdystä Heikoin Lenkki -peliohjelmasta. Nainen elättää itsensä nykyisin tekemällä juontokeikkoja lähinnä yrityksille.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta