Mainos

Tennistähti rähjäsi itselleen ennätyssakot

15.09.2009 09:24
Tennistähti Serena Williams. (Kuva: Getty/All Over Press)

MTV3:n Urheilusivujen mukaan tennispelaaja Serena Williams sai 10 000 dollarin ennätyssakon räyhäämisestä Yhdysvaltain avoimen välierässä.

Maanantaina Williamsin sisarukset voittivat Openin nelinpelimestaruuden, ja ennen loppuottelua Serena ehti pyytää käytöstään anteeksi.

Ottelun jälkeen Williams oli entistä hempeämmällä mielellä. Williams halusi hyvittää linjatuomarille sanallisen hyökkäyksensä.

– Haluaisin antaa hänelle ison vanhanaikaisen halin, Williams sanoi.

Tennistähti Serena Williams. (Kuva: Getty/All Over Press)

Lauantaina Williams oli ollut tulta ja tappuraa ja uhkaillut "väärän tuomion" antanutta linjatuomaria. Edelleen Williams piti tuomiota vääränä.

– Minusta jalkani ei ollut viivalla, mutta linjatuomari teki työtään ja näki tilanteen niin. Hän teki parhaansa, Serena Williams pohti.

Williamsin sanallinen akrobatia oli kuitenkin niin äkkinäistä, että ennätyssakon lisäksi hän saattaa saada lisärangaistuksia. Mahdollista on, että hän menettää rahapalkintonsa (350 000 dollaria) tai saa kilpailukieltoa.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos