![]() |
Viime vuosina useasti mediassa esiintynyt Johanna Tukiainen kertoo kirjoittavansa elämäkertakirjan.
Tukiainen on viime aikoina kirjoittanut blogiaan ahkerasti. Avoimissa kirjoituksissa Tukiainen on myös pohtinut muun muassa kirjan kirjoittamista. Kohublondi paljasti MTV3:n Viihdeuutisille toteuttavansa kirjahaaveensa.
– Kyllä, aion kirjoittaa kirjan. Olen ihan varma siitä, että se kiinnostaa ihmisiä. Mun blogit on tosi luettuja, niin varmasti kirjakin kiinnostaa ihmisiä, Tukiainen kertoo.
Tukiaisesta on mediassa uutisoitu paljon viime vuosina. Tämän lisäksi blondi kirjoittaa ahkerasti omaa blogiaan. Tukiainen kertoo, että kirjaan riittää silti materiaalia esimerkiksi Johannan omista kokemuksista.
– Elämäkertakirjoissa ihmiset kirjoittavat totuuksia ja henkilökohtaisia asioita.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta