![]() |
Kansanedustaja Tanja Karpela aikoo keskittyä uuteen pienokaiseensa kunnolla.
39-vuotias Karpela odottaa miehensä Janne Erjolan kanssa pienokaista, jonka on määrä syntyä lähiaikoina. Kolmannen kerran äidiksi tuleva kansanedustaja aikoo nauttia tuoreesta äitiydestään ja vauvastaan täysin rinnoin.
Karpela on jättänyt Eduskunnan keskuskansliaan ilmoituksen, jonka mukaan palaa eduskuntatyöhön kesäkuun 15. päivä 2010.
Käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, ettei Karpela palaa Arkadianmäelle kuin vuoden päästä syysistuntokauden alettua.
Eduskunta jää perinteisesti kesälomalle juhannuksen alla ja ensi vuonna yöttömän yön juhla osuu viikolle 25. Karpelan perhevapaa päättyy edellisellä viikolla.
(MTV3)
Anna palautetta