![]() |
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon (ps.) 30 päiväsakkoon uskonrauhan rikkomisesta.
Halla-aho joutuu maksamaan sakkoja 330 euroa. Kyse oli hänen blogikirjoituksestaan 3. kesäkuuta 2008. Syytteeseen johti kaksi kohtaa: islamin uskon solvaaminen ja somaleita käsitellyt kohta.
Halla-aho tuomittiin uskonrauhan rikkomisesta, mutta oikeus hylkäsi syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Oikeus katsoi Halla-ahon islamista esittämät väitteet loukkaaviksi ja totesi niiden olevan omiaan ruokkimaan uskonnollista suvaitsemattomuutta. Kysymys oli herjaamisesta ja loukkaamisesta.
Somaleita käsittelevän kohdan oikeus totesi satiiriksi.
Syyttäjä oli vaatinut Jussi Halla-aholle ehdollista vankeusrangaistusta tai tuntuvaa sakkoa. Halla-aho oli kiistänyt syytteen.
Halla-aho aikoo valittaa tuomiostaan hovioikeuteen.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta