![]() |
MTV3 Viihdeuutiset kysyi eri julkisuuden henkilöiltä, mitä he tekevät piristääkseen itseään syksyisin.
Mediapersoona Viivi Avellán nauttii syksystä täysin rinnoin. Avellán kertoi MTV3 Viihdeuutisille ottavansa syksyn sadon antimista kaiken irti.
![]() |
– Piristän itseäni syksyisin nauttimalla luonnosta, kun se on parhaimmillaan. Aion kerätä ainakin kantarelleja ja puolukoita, Avellán kertoo.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa viime keväänä kisaillut Rosa Meriläinen aikoo piristää itseään tiukalla kuntoilulla.
![]() |
– Aion ankaralle fitness-kuurille! Harrastan paljon rankkaa liikuntaa lähinnä sisätiloissa näin syksyllä. Ulkoilu menee enemmän hyötyliikunnan piikkiin, Meriläinen naureskelee.
Pääministerin morsiamena alun perin tutuksi tullut Susan Ruusunen on sitä mieltä, että syksyllä tarvitsee enemmän piristystä kuin muulloin. Meriläisen tapaan Ruusunen aikoo harrastaa liikuntaa.
![]() |
– Syksyllä tarvitsee enemmän piristystä elämään. Ajattelin itse aloittaa kuntoilun kuntosalille. Pistän oikein spurtin päälle, Ruusunen toteaa.
Myös vuoden 2006 Miss Suomi Satu Tuomisto vannoo liikkumisen nimeen. Kaunotar lisää myös kaunista valoa pimeyteen kynttilöiden muodossa.
![]() |
– Yritän touhuta ja ulkoilla. Piristän itseäni urheilulla, varmasti ystävien hyvällä lämmöllä, kynttilöillä ja työnteolla, Tuomisto kertoo.
Kohublondi Johanna Tukiainen luottaa romantiikan piristävään voimaan.
![]() |
– Kaikkein parasta on tietenkin se, jos on parisuhteessa tai jos on joku ihminen kenen kanssa olla yhdessä. Olen romanttinen, tykkään polttaa kynttilöitä ja takkaa. On ihanaa katsoa takkatulen ääressä hyvää elokuvaa tai syödä hyvää ruokaa. Sellaiset syyspäivät ovat ihania.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta