![]() |
Kyläkauppias Vesa Keskinen aikoo pitää syytteet voimassa entistä rakastettuaan vastaan.
Hanhimetsältä palaamassa ollut kyläkauppias kertoo Viihdeuutisille keränneensä voimia varkausjupakan jäljiltä luonnon helmassa.
– Olen miettinyt koko aamun tätä asiaa ja minun oikeudentajuni ei pysty millään ymmärtämään sitä, miten joku voi viedä toiselta 3 800 euroa ilman lupaa. Se on mummonmarkoissa kuitenkin yli 20 000 markkaa. En mä pysty antamaan tätä koskaan anteeksi, Keskinen kertoo surua äänessään.
Keskinen on keskustellut asiasta myös Natalian kanssa, mutta entiset rakastavaiset eivät ole päässeet asiasta yhteisymmärrykseen.
– Olen ollut viimeksi tänään tekemisissä Natalian kanssa muttei hän ole tehnyt omasta mielestään mitään väärään. Hän ei ymmärrä tehneensä mitään väärää. Jos ihminen ei ymmärrä vieneensä noin suurta summaa rahaa valheella ja viekkaudella, niin silloin täytyy olla moraalissa vikaa.
– Olen niin loukkaantunut ja surullinen. Minä maksoin Natalialle kaiken neljän vuoden aikana, uusista hampaista lähtien. Ei meillä tule olemaan koskaan yhteistä elämää.
Rakkaudessa pettynyt Keskinen aikoo katsoa jutun kuitenkin loppuun.
– Olen miettinyt tämän asian nyt loppuun, enkä aio perua syytteitä vaan pidän ne ennallaan.
Lue myös: Keskisen varkausjutussa yllätyskäännne: Natalia syyttää miestä valehtelusta
(MTV3)
Anna palautetta